Parempaa näköä

Kymenlaaksoon vuodesta 1955

Ystävänpäivänä 14.2.1955 juuri 22 vuotta täyttänyt Martti Hyttinen perusti yhdessä kumppaninsa Arvi Sorakarin kanssa ensimmäisen Silmäoptiikka-liikkeen Kouvolaan, nykyisen Kouvolankatu 30:n paikalle.

Vuonna 1958 toiminta laajeni ensin Kuusankoskelle ja myöhemmin muualle Kymenlaaksoon, jossain vaiheessa sen ulkopuolellekin. Kasvun myötä oli mahdollista käynnistää myös oma maahantuonti ja linssihiomo.

Vuonna 1985 yritys siirtyi kokonaan Hyttisen perheelle, ja pian toteutettiin myös sukupolvenvaihdos: Jyrki Hyttinen otti perheyrityksen ohjat käsiinsä ja pitelee niitä edelleen vuosikymmeniä myöhemmin.

Vuosien saatossa optinen ala on kokenut suuria muutoksia, mutta edelleen Silmäoptiikan toiminnan ytimessä ovat Kymenlaaksossa palvelevat neljä optikkoliikettä ja niiden pitkäaikainen ja kokenut henkilökunta. Yksityisenä, ketjuihin kuulumattomana yrityksenä haluamme aina ensisijaisesti löytää jokaiselle asiakkaallemme parhaiten sopivan yksilöllisen ratkaisun parempaan ja mukavampaan näkemiseen. Tämä tinkimätön palveluperiaate on aina ohjannut Silmäoptiikan toimintaa – ja tekee niin myös tulevaisuudessa.